|
Työskennellessään sairaalassa Montessori kiinnostui vajaamielisten ja heikkolahjaisten lasten ongelmista todeten, että näiden lasten koulutus oli pedagoginen eikä ainoastaan lääketieteellinen ongelma. Montessori alkoi perehtyä kasvatustieteeseen. Hänen kasvatuskäsitykseensä vaikuttivat mm. Rousseau (aistien kehittäminen), Pestalozzi (luonnonrakkaus), Fröbel (pienten lasten kasvatus), sekä Seguin (mm. matemaattisten välineiden kehittämisessä.).
Montessori päätteli, että menetelmä soveltuisi myös ”normaalilapsille”. Hän vei vammaisille lapsille kehittämiään välineitä slummialueelle perustamaansa "Lasten taloon" (Casa dei Bambiini) lahjoituksina saatujen lelujen lisäksi. Lapset olivat alle kouluikäisiä työväestön vähempiosaisia lapsia. Viittäkymmentä lasta hoiti opettajaopintonsa alkuun keskeyttänyt käsityöläisnainen, jolla ei ollut aikaisempia kokemuksia lapsiryhmän ohjaamisesta. Montessori näytti hänelle välineiden käytön, ja hänen ohjaaminaan lapset oppivat työskentelemään montessorivälineillä pitkäjänteisesti ja itsenäisesti, sekä menestyksellisesti mm. kirjoittamaan, lukemaan ja laskemaan. Heitä tultiin myöhemmin hämmästelemään eri puolelta maailmaa.
Maria Montessori kehitti ensimmäisenä lapsen tarpeista lähtevän kasvatusmetodin, joka korostaa lapsen aktiivisuutta ja oikeutta toimia omista lähtökohdistaan luodakseen omaa erityislaatuisuuttaan toteuttavan ihmisen. Montessorimenetelmä erosi humanistisuudessaan täysin niistä opettajan auktoriteettiin perustuvista ja tiukkaa kuria vaativista kasvatusmenetelmistä, joita Italiassa ja kaikkialla muuallakin käytettiin. Lapsen salaisuus onkin Montessorin mielestä ne suunnattomat voimavarat, jotka lapsella on kasvunsa ja kehityksensä ohjaamiseen. Lapsi luo itse itsensä, ja tätä luomisprosessia ei aikuinen voi määrätä. Lapsi ansaitsee tässä työssä aikuisen kunnioituksen.
|
